Uudet kommentit

Talkkunaa ja tirripaistia

Syystyöt sujuvat sutjakkaasti, kun pistelet aamiaiseksi talkkunaa ja tirripaistia. Perinteinen yläsavolainen ruoka, jonka emännät sipaisivat tehdä aamiaiseksi kiireisinä syystyöpäivinä tai sunnuntaiaamuina talvella.

6 dl vettä
2 dl talkkunajauhoa
1 tl suolaa

Kiehauta vesi, vispilöi sekaan talkkunajauhot ja suola
anna hautua kannenalla n. 10 minuuttia. veden määrällä voi säädellä puuron rakennetta, sillä eri valmistuserän talkkunakset käyttäytyvät eri tavoin. Myös myllyillä on eroja.
Lupsauta lautaselle ja nauti ison voisilmän tai tirripaistin kera.

Koprasta syötävää

Suomen sodan venäläisjoukot eivät oleet itseasiassa vain venäläisiä. Miehistö Tollyn aikaisessa armeijassa oli hyvin kansainvälinen. Ain akin 16 kansallisuutta on nimetty. Epäilemättä Tollyn miehet toivat Suomeen moniakin ruokia. Kansainvälinen armeija,  jonka päälliköidenkin ruokahankinnat hoitivat KASAKAT, – opetti Ruotsi-Suomean puolustaneelle  Sandelsille kulinaarisia nautintoja mm. Alapitkän ja Partalan kuulujen pitojen tapaan.

Yksi niistä on varmaankin Kopra, käteen puristettu talkkunapallo joka syötiin ”nyrkistä” rasvan kera. Erään historiamme suurimman sotapäällikön, Tollyn taustallahan on Baltia.  Siellä Viroa pidetään talkkunan synnyinmaana.

”Mulgimaalainen keittiö maalaiskeittiö sai vaikutteita saksalaisesta, ranskalaisesta ja venäläisestä keittiöstä.
Mulgimaalaiset ovat tuoneet ruokapöytään myös talkkunan ja talkkunapallot. Talkkuna on eri viljalajien sekoitus. Talkkunajauho valmistettiin ohrasta, kaurasta, rukiista, vehnästä, herneistä ja pavuista.

Käy katsomassa keittiöjuttua lisää osoitteessa:

http://www.southestonia.ee/uploads/ckeditor/files/LE%20toidutr%C3%BCkis%202012%20FIN.pdf

 

Kommentoi