Uudet kommentit

Jussilan kukko

Yksi varhaisimpia ruokamuistoja on painunut ilmeisen monien kirmanrantalaisten mieliin 1950-luvun loppupuolelta.

Salmenniemessä pidettiin kanoja niin kuin maalla ruukattiin, vaan niitä ei syöty. Olin kuullut kerrottavan, että Jussilassa tavattiin tehdä kukosta herkkua. Lienen ollut ehkä 5 vuotias, sillä menin kouluunkin 6-vuotiaana ison kokoni takia. Oisko ollut niin että juuri Joonas antoi tuon kukkoidean.

Koska Jussilan kukko lauloi, ei talon isäntäväki halunnut sitä pataan, mutta oma kukkomme siihen jouti. Omien muistikuvien mukaan olin sitä ruokkinutkin, mutta  kukko oli jotensakin  äksy. Minun  piti  toimittaa itse kukko Jussilaan. Taisi olla ehtona kukon paistamiselle. Äiti oikokoon muistikuviani, mutta yksi kiintoisimpia laitteita oli Jussilan vanha rautapyöräinen traktori, jonka takia siellä kävin.

Toinen merkittävä vierailujen syy oli muistaakseni Jeri-niminen äkäinen pystykorva. Sen kopissa käyminen oli mielestäni erittäin uskalias teko sekin.

Jussilan väki oli myös erityisen kiintoisaa. Joonaksen muistan varsin hyvin, kuten tietysti vanhaemäntä ja nuoripari Annikki ja Urpo. Leena oli jo aika iso tyttö, joka ei pystytukkaisen pikkupojan leikeistä kait enää niin välittänyt. Sitten oli muistaakseni Eila, joka viitsi vehata kanssani ihan huvikseen.

Jussilan keittiön kiehtovin asia oli hella, jonka päähän Erkki Kekäläinen, kylän seppä oli juottanut kuparista kuumavesivaraajan ja siihen tuli putkea pitkin vesi. Hellan kierukka kuumensi veden joka tinki kiehumaan. Se oli paljon suurempi kuin Salmenniemessä. Istuin tuon tuostakin keittiössä, varsinkin kun Jussilan tuvassa oli naisväellä isot luomapuut, kangaspuut, kehinkakot ja rukit.

Kukko oli kuitenkin  tärkeä juttu. Salmenniemessä kukko panttiin ”viholaissäkkiin” ja säkin suu sidottiin kiinni. Hädin tuskin jaksoin säkkiä kantaa läpi Kääriälän peltojen, ali Ollin aitojen, Lappalaisen luona olevalle Hiekkalan Väinön ladolle, jonka siimeksessä vilvoitteli kesäisenä päivänä Lahja-niminen hevonen.

Lappalaisen ja Jussilan välisellä polulla kun jouduin alittamaan piikkilanka-aidan – kukko meinasi karata. Sain sen viime hetkellä kiinni viljapellolta, joka oli laiholla. Se kuvannee vuodenaikaa hyvin. Minua harmitti kukon karkaaminen kovin, koska jouduin tallaamaan linnun räpiskelyn takia viljan oraita.

Lopulta sain kukon Jussilaan. Joonas naksautti aitan rappusella siltä kirveellä pään, suolisti ja Urpo käytti muistaakseni karjakeittiössä tai saunalla kukon avotulella että pinta kärähti höyhenistä.

Sen tuoksun muistan aina. Se oli ihan  eri kuin sian nahan kaltaamisen tai vesilintujen korventamisen jäljiltä. Tuoksussa on savua, palanutta höyhentä, hiiltä, kosteaa nahkaa ja höyryävää,  jopa imelää valkoista lihaa.

Annikki paloitteli linnun pataan, käristi rasvassa (muistelen laardia) Sitten pataan meni porkkanaa, lanttua, perunaa ja ruohosipulia paljon. Kaikki oli isossa alumiinisessa kattilassa ja se kärysi kun freesattiin ainekset. Päälle meni voita ja vettä. Perunat haettiin keittiön ikkunan puolelta taloa ja ihailtiin miten porkkanoita oli vielä säilynyt ja lanttuja. Näin siksi että kellari oli avattu vasta kevättalvella edelliskesän hyvien satojen vuoksi. Ruohosipuli oli tuoretta ja sitä kasvoi erikseen penkissä saunan suunnalla.

Varmaan istuin kokonaisen tunnin keittiössä  odottamassa milloinka kukkoa saadaan.

Keittiön pöytään katettiin kaikille lautaset ja sain istua Joonaksen vieressä. Sitä ruokailua en ole unohtanut koskaan. Rieskaa, taisi olla kauraleipää – ei ainakaan ruisleipää kun se kastettiin kukkopaistiin. Lihat olivat olleet uunissa niin että ne kiiltelivät ruskeina ja rapeina. Perunat ja porkkanat Annikki ”toksasi” haarukalla paistinesteeseen ja se oli hyvää. Sinikukkaisesta kannusta sai maitoa joka oli lähteenkylmää.

Sellainen Kääriäisten herkkukin löytyi ja. Tietääkseni Jussila oli ainoa paikka Kirmalla jossa tuohon aikaan sai kukkopaistia. Saattaa olla Riitta Koskelalla olisi jotain muistikuvia asiasta, koska jotenkin mieleen sotkee sellaistakin että pöydässä olisi ollut ainakin Timo Kääriäinen, Riitan isä. Oikokoon ken paremmin muistaa – mutta kukon kyllä muistan ja sen maun – myös pääpiirteet sen valmistamisesta.

1 kommentti artikkeliin Jussilan kukko

  • Juhani

    Kiitos sivustoa elävöittävistä jutuista Joke. Lisää! Muutkin lukijat. Mikään juttu ei ole liian mitätön.
    Seuraavaksi haluan piirrettyjä sarjakuvia ja valokuva-albumin tänne sivuille, ei vähempää 🙂

Kommentoi