Neljännes vuosisata sitten keirtelin Amriikan mannerta tietokoneohjelmien perässä virman piikkiin. Matkaan sijoitin vierailun serkkutytön Sääsken Kaijan ( Lampelan Hannan tytär) luona Los Angelesissa, Pasadenassa, siellä Aprilin kotona.
Kaija tiesi että on asioita joita junttipojan pitää hallita mm. kaupoissa. Hän neuvoi että pidä aina tavaraan pistetty PAID-merkki näkyvillä kun liikut. Hän varoitteli tavarataloissa olevia turvamiehiä, jotka ovat liipasinherkkiä Vietnamin veteraaneja ja muistakin ikävyyksist.
Losissa kaikki meni hyvin. Jatkoin matkaa San Fransiscoon. Lennolla sinne PanAmin porukat eivät viitsineet purkaa matkalaukkujamme; meitä jäi kaksi scandinaavia Friscon kentälle, yksi norjalainen ja minä. Kone jatkoi Lontooseen.’
Niinpä viikon pällisteltyäni Radio Shacin ja muiden tietokoneihmeiden parissa, päätin varmuuden vuoksi ostaa viemisiä. Jenni, norimmainen tytär oli muutaman kuukauden ikäinen. Tarvitsin jonkunlaisen matkalaukunkin.
Siinä missä aivan rinteen yläpäässä se kuulusa raitsikka kääntyy, oli kauppa jossa ostin kevyen matkalaukun, vähän leluja jasilleen. Laukun myynyt tyttö otti varastunnistimen pois, ja laukun sisältä sitä kuosissa pitäneet paperit. Leluosastolla kysyin toiselta myyjättäreltä että saako laittaa leijat, jotka olin ostanut Skatemakerilta satamasta, – laukkuun. Hän sanoi Yes!
Kävelin muina miehinä ulos ja suuntasin hotellille päin. Kuulin kuitenkin takaa erikoisen huudon!
– FREEZE! – You with the bag! FREEZE NOW!
Hitto – ihmettelin. Käännyin ja näin kun mies osoitti MINUA PISTOOLILLA ja KARJUI :
– FREEZE – HANDS UP – Leave the LUGGAGE by!
– YOU STOLE THE LUGGAGE! Keep hands up!
No vihdoin hän sanoi, että ota laukku ja mene liikkeeseen sisälle , rappusia alas ja määräsi minutlopulta kädet seinää vasten hajareisin seisomaan.
Hän alkoi kysellä, ensin tietysti nimeä!
JOOKO KIÄÄRRIÄÄJJÄENEN SUOMESTA!
– WHAT? Stop playing with me! karjui vartija.
– REALLY – I’M FROM EUROPA! Voinko antaa käyntikorttini paidan rintataskusta?
– OK – but SLOWLY!
Annoin pyssysankarille samalla käyntikortin kanssa myös KUITIT jotka pidän aina saapusalla- Suomessakin kun poistun liikkeestä.
– Journalist? What the Hell this is? The luggage – YOU BOUGHT IT YESTERDAY and now You try to get an other one?
– EN OLE OLLUT EILEN FRISCOSSA – tulin illalla Los Angelesista – siitä minulla on lentolippu! Kajuin hänelle takaisin.
Vartija soiti osastopäällikön paikalle. Ukko meni punaiseksi.
Arvasin mistä oli kysymys. Appinukonkin liikkeelle piti aamuisin vaihtaa kassaan manuaalisesti uusi päivämäärä. Täällä oli ihan sama. Tyttö oli unohtanut- tai ei tiennyt. Oli kuulemma ensimmäistä päivää töissä osastolla. Tyttö ei tiennyt myöskään sitä että laukkuun piti panna keltainen PAID – merkki, jonka Kaija opetti pitämään esillä.
Alkoi hirmuinen anteeksipyytely. Sanoin että haluan vain täältä pois. Kiitos ja näkemiin!
Hotellilla baarissa baarimikko sanoi, että jos veisin asian oikeuteen- voisin saada rahaa! Totesin että haluan vain pois täältä ihan rauhassa kohti Eurooppaa.
Niin, että kannatti olla tällainen hirveältä kuulostava sukunimi kun sitä kerran kysyttiin!
Jos olisin sattunut olemaan vaikka joku tavallinen Smith – olis elämä ollut paljon vaikeampaa.